Pikkuinen mallikansio - Lapsikuvaus studiolla.

Tällä viikolla sain taas erilaisen kuvaustehtävän.

Lapsikuvaukset ovat tuttua hommaa, aloitinhan aikanaan assarina studiolla, jolla tehtiin parhaimmillaan viisi lapsikuvausta päivässä. Muistan kieltämättä ajatelleeni ruuhkaisimpien viikkojen kohdalla, että "tämä ei ole minun juttuni". Mutta kuten niin monessa muussakin asiassa - kohtuus kaikessa. 

 

Voin nimittäin luvata, että kuvattuani tuotekuvia tyylikkäistä kosmetiikkatuotteista pari päivää yhteen menoon, mikään ei ole hienompaa kuin käydä lattialle makaamaan vatsalleen kameran kanssa ja katsoa kun pieni nappisilmä kikattaa kameran edessä. Ja mikä parasta, kun kuvaukseen varataan riittävästi aikaa, ehditään jää rikkoa mallin kanssa moneen kertaan ja kuvista tulee aitoja ja lämpimiä.

Dimi (ihan kohta 1-v) on päässyt listoille Clamos-mallistudion lapsimalliksi, mutta kunnon studiokuvat oli vielä ottamatta. Dimi tuli äitinsä kanssa studiolle, ja tunnissa saimme muutaman eri vaatekerran kanssa riittävästi kuvia. Samalla toki saimme myös kotiin kehystettäväksi lapsikuvia, joita voi sitten antaa vaikkapa isovanhemmille.