Tuliset Tenorit ja Suloiset Sopraanot -kuvaus Musiikkitalolla.
Tänä syksynä Suomea kiertää Tuliset Tenorit ja Suloiset Sopraanot -niminen konserttikiertue.
Konserttikiertueen järjestää Lilja Production, jonka kanssa olemme tehneet hauskaa ja toimivaa yhteistyötä jo vuosien ajan. Niinpä, kun puhelin soi ja Niina Lilja Productionista kysyi vapaita päiviä kiertueen promokuvaukselle, raivasimme kalenteriin tilaa ja aloimme suunnitella kuvausta.
Kuvaus toteutettiin Helsingin Musiikkitalolla. Sen sijaan, että olisimme käyttäneet hyväksemme upeaa salia ja lavaa, menimme kunnolla maan alle. Olemme jo muutaman kerran kuvanneet tenoreita ja sopraanoja betonisessa ympäristössä.
Olimme syksyllä 2012 kuvaamassa promokuvia Tuliset Tenorit -konserttikiertueelle, ja kuvaus oli tarkoitus tehdä ennen konserttia Musiikkitalon Konserttisalissa. Ajoimme hyvissä ajoin sisään lastauslaiturille. Muistan tunteen, kun lastaushalli avautui eteeni ja tiesin, että haluan kuvata siellä jotain. En tosin arvannut, että jo muutaman tunnin sisään ottaisimme kuvan, joka on sittemmin ollut Tulisten Tenorien suosituin markkinointikuva!
Tuliset Tenorit -mainoskuva
Valmistelimme tenorien soundcheckin aikana valot Konserttisalin lavalle.
Tuliset Tenorit valmistautumassa konserttiin Musiikkitalolla syksyllä 2012.
Ennen kuvausta meillä oli pieni tauko, joten "varmuuden vuoksi" kävimme pystyttämässä yksinkertaisen valaisun suureen lastaushalliin. Kuva syntyi lopulta niin, että tenorit kävelivät kaksi kertaa lastauslaiturille johtavan rampin edestakaisin. Toisen kerran jälkeen (josta lopullinen kuva syntyi) tenorit jatkoivat suoraan lavalle ja aloittivat konsertin.
Tuliset Tenorit -kuvauksen luonnoksia vuodelta 2012.
Tänä syksynä kuvattavana oli hieman erilainen kokoonpano. Kameran edessä olivat Pentti Hietanen, Johanna Försti, Maria Lund, Diandra ja Tero Harjunniemi. Otimme muutaman erilaisen promokuvan konserttikiertuetta varten, sekä jokaisesta artistista soolokuvat.
Mukana keikalla oli kollegani Mika Levälampi, joka pääsi kameransa kanssa tallentamaan ns. "making of" -kuvia.
© Mika Levälampi
Kun Maria Lund oli kuvattavana, annoin oman "pikkukamerani" Diandralle.
© Diandra
© Diandra
Tuliset Tenorit ja Suloiset Sopraanot kiertävät Suomea nyt. Lippuja konsertteihin saattaa löytyä vielä täältä: Lippu.fi
TAISTELUTARINAT -kuvasarjan tekemisestä.
Noin vuosi sitten kävelin Sylva Ry:n järjestämään tuolitapahtumaan Helsingissä, Kampin Narinkkatorilla.
Ajatus siitä, että syöpä voi kohdata kenet tahansa, iski niin voimakkaana, että halusin tarjota jotain positiivista syövän kohdanneille perheille. Olen nähnyt työssäni, miten paljon perheen valokuvaus voi antaa perheelle. Aluksi aikeena olikin yksinkertaisesti tarjota mahdollisuus perhekuvaukseen, mutta Sylva Ry:n ihmisten kanssa ideaa työstäessä ajatus kasvoi kuvasarjaksi.
TAISTELUTARINAT näyttää kuvina perheitä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan lapsen syövän. Kuvassa pääosassa on lapsi, mutta yhtä voimakkaana lapsen taustalla on koko perhe. Kuvan yhteydessä on perheen tarina sellaisena kuin perhe sen on itse kokenut ja halunnut kertoa.
Onni perheineen TAISTELUTARINAT -kuvasarjan kuvauksessa Kuopiossa. Kuva: Eveliina Immonen
Ilona ottamassa kuvia perheestään Oulussa. Kuva: Aleksi H.
Ensimmäisen kuvauksen toteutin omalla studiollani Helsingissä. Ihmisten kohtaaminen ei koskaan ole ollut ongelma, mutta ennen tuota ensimmäistä kuvauspäivää jännitin todella paljon, minkälaisia näistä kuvaussessioista tulee. Kuten aina asiakkaideni kanssa, alkuun istuimme pöydän ääreen kahville ja tutustuimme toisiimme. (Studiomme toimii samassa tilassa kahvipaahtimon kanssa, joten kahvi on hyvin luonnollinen osa "talon meininkiä".) Vartin juttelun jälkeen olikin sitten helppo siirtyä studioon. Kaikki tiesivät, mitä ollaan tekemässä, eikä kameraa jännittänyt enää kukaan.
Kaikki ennakkoajatukseni siitä, että kamerani eteen kävelisi "taistelun runtelemia" perheitä, osoittautuivat vääriksi. Perhe toisensa jälkeen toi studiooni iloa ja energiaa.
Olennainen osa TAISTELUTARINAT -kuvausta oli perhekuvaus, jonka teimme perheiden kanssa näyttelykuvan ottamisen jälkeen.
TAISTELUTARINAT -kuvasarjaan kuvasin viidessä kaupungissa yhteensä 19 perhettä.
Kun kuvasarjan aiheena on syöpää sairastava lapsi perheineen, oli itselläni oletus, että tästä tulee rankka keikka.
Vaikka kuvaustilanteet toivat energiaa enemmän kuin veivät, on sarjan työstämisessä ollut myös rankat hetkensä. Koskettavin kohta itselleni on ollut jokaisen perheen tarinan lukeminen ja yhdistäminen kuvaan.
Olen tavannut jokaisen perheen, jutellut heidän kanssaan, käynyt läpi perheen tarinan ja sen jälkeen kuvannut heitä. Kuvaustilanteissa naurettiin, riehuttiin, pompittiin ja halailtiin.
Sen jälkeen palaaminen ajassa taaksepäin siihen, mikä kunkin perheen on tuonut siihen pisteeseen, missä he kamerani edessä olivat, on ollut paljon kyyneliä vaativa kokemus. Samalla on kasvanut kiitollisuus siitä, mitä olen itse saanut elämässä kokea, ja miltä olen saanut välttyä.
TAISTELUTARINOIDEN lapset ovat opettaneet minulle, että elämä on tässä ja nyt. Eräs äiti kertoi kuvauksen jälkeen kokemuksistaan, miten jossain vaiheessa omat voimat yksinkertaisesti loppuivat; teki mieli vain nostaa kädet pystyyn ja sanoa, ettei enää jaksa, että tämä on liian epäreilua. "Mutta sitten se lapsi vetää takin niskaan ja sanoo 'Äiti, lähdetään sinne sairaalaan'. Jos kerran se lapsi itse jaksaa, niin pakko minunkin on."
Pienet lapset eivät mieti syitä, he eivät mieti mikä on reilua ja mikä ei. Heillä on yksi elämä, jota he elävät.
Aikuiset miettivät syitä, hakevat merkityksiä, kyseenalaistavat. Aikuiset joutuvat tehtävän eteen, jonka vakavuuden he ymmärtävät. Aikuiset joutuvat kaivamaan itsestään sellaisen voiman, jota ei uskoisi kenestäkään löytyvän. Samalla tavoin koko perhe on mukana taistelussa. Sisarusten elämä muuttuu samalla hetkellä, kun syöpä todetaan. Muut lapset perheessä joutuvat kantamaan enemmän, kuin ilman syöpää olisi tarvinnut.
Kaikesta huolimatta he eivät ikinä luovuta.
Siksi TAISTELUTARINAT on ennen kaikkea kunnianosoitus perheille, jotka taistelevat lapsen syöpää vastaan.
Aino perheensä kanssa TAISTELUTARINAT -kuvasarjan kuvassa. TÄSTÄ pääset lukemaan Ainon perheen tarinan.
TAISTELUTARINAT -kuvasarja julkaistaan internetissä osoitteessa www.taistelutarinat.fi 14.2.2015.
TAISTELUTARINAT -valokuvanäyttely, johon on valittu sarjasta 9 kuvaa, avataan 14.2.2015 klo 12 Helsingissä Kampin Kappelissa Narinkkatorin laidalla. Valokuvanäyttely on nähtävissä viikon ajan Kampin Kappelissa. Tilaan on vapaa pääsy.
Kampin Kappelin yhteystiedot ja aukioloajat:
Osoite: Simonkatu 7, 00100 Helsinki
Avoinna arkisin klo 8-20, la-su klo 10-18. 14.2.2015 näyttely on avoinna klo 12-16.
TAISTELUTARINAT -kuvasarjaa kuvattiin viidessä eri kaupungissa 22.11.2014 -11.1.2015.
Helsingissä kuvaus tehtiin Felt Fotografin omalla studiolla. Tampereella Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy ja rehtori Petri Heinonen auttoivat meitä lainaamalla studiota. Turussa pääsimme Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksen tiloihin kuvaamaan. Oulussa studioonsa meidät päästi valokuvaaja Vesa Ranta. Kuopiossa Eveliina Immonen päästi meidät Studio Liisan tiloihin. Taistelutarinat on kääntänyt englanniksi Elisa Järnefelt.
Kiitokset kaikille avusta.
Treenikuvia ilmastoidussa salissa.
Heinäkuun helteiden keskellä kävimme tekemässä Sannan (http://take1pose.blogspot.fi) kanssa fitnesskuvauksen Kampin Elixian (http://www.sats.fi/kuntokeskukset/helsinki/kamppi-elixia/) tiloissa. Tässä hieman kuvauksen satoa. Sannan vaatteet tulivat BoomBodylta (https://www.facebook.com/boombodystore).